Kuivat silmät
Kuivan Silmän Omega
Mitä kuivasilmäisyys tarkoittaa?
Normaalisti silmän pinnalla oleva kyynelkalvo pitää silmän pinnan kosteana ja muodostaa sarveiskalvon kanssa optisen linssin. Tämä kyynelkalvo toimii voitelevana kalvona ja suojaa silmää muun muassa bakteereilta ja kuivumiselta.
Tätä voiteluainetta erittyy jatkuvasti silmän pinnalle. Jos sen määrä on liian vähäistä tai sen laatu on heikkoa, se ei kykene pitämään silmän pinnan limakalvoa tasaisen kosteana ja silloin silmät voivat tuntua kuivilta. Silmän pinnasta eli sarveiskalvosta voi tulla kuivuessaan epätasainen, jolloin valo taittuu silmän pinnalla epämääräisesti. Näin kuivat silmät voivat aiheuttaa myös epäsäännöllisyyttä silmän taittokykyyn ja hämäränäköön sekä lisätä valon arkuutta.
Aiemmin vaiva oli tyypillistä ikääntyvillä henkilöillä, mutta nykyään myös monet nuoret kärsivät kuivan silmän oireista.

Mistä tunnistaa kuivat silmät?
Tyypillisiä kuivan silmän oireita ovat kirvely, punoitus, roskantunne, kutina, ärsytys, polttelu, valonarkuus, näöntarkkuuden vaihtelu ja helposti ärtyvät silmät. Myös tiheä räpyttelyn tarve on merkki silmien kuivumisesta. Silmät voivat myös vetistää kuivuuttaan, jos kyynelnesteen laatu on heikkoa.
Oireita pahentavat muun muassa kuiva sisäilma, kylmä ja tuulinen sää, koneellinen ilmastointi, korkea lämpötila ja kaikki tekijät, jotka voivat edistää nesteen haihtumista silmän pinnalta.

Lähelle katsoessa (pääte- ja lähityö, runsas puhelimen käyttö, lukeminen) silmien räpyttely harvenee, koska aivot ”ajattelevat”, että räpyttely häiritsee näkemistä. Tällöin kostuttavaa kyynelnestettä ei leviä silmän pintaan normaalisti ja kuivumisoireet voimistuvat. Räpyttelyn puute voi myös johtaa öljyä erittävien rauhasten tukkeutumiseen (Meibomin rauhaset). Öljyn puute kyynelnestekalvossa aiheutttaa kuivan silmän oireita.
Piilolinssien käyttäjillä esiintyy usein myös kuivan silmän oireita. Päivän mittaan piilolinssit ”imevät” itseensä osan silmän pinnalla olevasta nesteestä ja silmät alkavat tuntua kuivilta.
Kuivat silmät aamuisin ovat myös monelle tuttu vaiva. Silmät tuntuvat hiekkaisilta ja vähän rähmäisiltä, koska yöllä silmä pääsee kuivumaan räpyttelyn puuttuessa. Jotkut ihmiset saattavat myös nukkua hieman silmäluomet raollaan, jolloin silmän alaosa pääsee yön aikana kuivahtamaan.
Silmien kuivuusongelmien tutkiminen ja toteaminen
Silmälääkärin tai optikon silmämikroskooppi-tutkimuksessa voidaan mitata ja tutkia kyynelnesteen määrää ja laatua, sekä sitä, onko silmän pinnalla merkkejä silmän liiallisesta kuivuudesta. Silmän pinta värjätään fluoresiini-värillä ja kyynelnestettä tutkitaan mikroskoopilla. Tällä menetelmällä voidaan mitata kyynelfilmin kuivumisaika (break up time eli BUT), joka lähes kaikilla silmien kuivuusongelmista kärsivillä on alentunut. Luomen reunassa sijaitsevat Meibomin rauhaset, jotka erittävät öljymäistä kyynelnestettä silmän pinnalle. Myös niitä tutkitaan silmämikroskoopin avulla.
Nykyään on myös erityisesti kuivien silmien tutkimiseen suunniteltuja laitteita. Niillä voidaan BUT:n mittaamisen lisäksi mitata kyynelnesteen määrää, tallentaa kuvia sarveiskalvon pinnasta, kyynelnesteen laadusta ja sidekalvon punoituksesta sekä kuvata Meibomin rauhasten kuntoa ja kokoa. Näiden tallenteiden avulla voidaan vertailla erilaisten hoitojen tehokkuutta.
EyeOmega Finland Oy
käyttää omassa laaduntarkkailussaan ja Kuivan Silmän Omegan vaikutusten tutkimisessa Oculus Keratograph -nimistä laitetta.

p. 044 9741 225
asiakaspalvelu(at)eyeomegafinland.fi